Index Stable Stars Activity Kennel More
Sysimustan Talli
Tervetuloa Sysimustaan! Sysimusta on 2010 perustettu harrastetalli, jonka toiminta on muuttunut vuoden varrella. On ollut hetkiä, jolloin talli on vedellyt viimeisiään, ja kuolikin syksyllä -10, noin puolivuotta perustamisen jälkeen. Mutta uudestaan se heräsi syksyllä 2011, jolloin sai lopullisen toimintansa. Nykyään Sysimustan tähtiin kuuluvat suomenhevoset ja ponit, lähinnä russit ja dartmoorit. Näitä siis kasvatamme. Lajivalikoima on aika laaja, emme tähtää tiettyyn lajiin, muttemme silti kisaa jokaisessa. Täällä tallilla pidämme välillä kisoja, ja välillä kisaamme muiden tallien kisoissa. Tähdillemme otetaan hoitajat, mutta se ei ole pääperiaatteemme. Hoitajia joko on, tai ei ole. Ei siitä hengenhätää tule. Tallikauppaa ei periaatteessa ole, ostan itse tarvittavat varusteet ym. Mutta asiasta voi kysellä, jospa vaikka alkaisimme käyttämään Mestyä tai jotain muuta liikettä kauppana. Stablesta löydät tarkemmin tietoa Sysimustasta. Voisinkin tähän väliin selittää kennelistämme. Eli syksyllä -11 mukaan tuli myös kenneltoimintaa, sellaista pientä. Kaikki kennelin jutut löytyvät kennel linkistä. Kennel käyttää nimeä Sysimustan Kennel. Kasvatamme westieitä ja kavaljeerejä. Tutustu näihin kennelin sivulla. Menehän nyt tutustumaan Sysimustan Talliin ja Kenneliin!

TERVEISIN,
Natalia

Vieraskirja

c o p y r i g h t s
Layout © MarenKi, Paperilyhty Kuva © Ernst Vikne, Flickr.com Kuvan Lisenssi